Säilyvä rakennus asetti reunaehdot uuden koulun sijoittumiseen tontilla. Uusi koulu sijoittuu vanhan pohjoispuolelle, jolloin muodostuu omat piha-alueet pienemmille eskarilaisille ja isommille yläkoulun oppilaille. Tilat päätettiin sijoittaa kolmeen kerrokseen, jotta etenkin liikuntatoiminnoille saatiin enemmän tilaa koulun pihalle. Rakennusmassan polveileva muoto tekee kuitenkin sen mittakaavasta pienipiirteisemmän. Vanhaan koulurakennukseen uudisosa liittyy lasiseinäisellä yhdyskäytävällä, jonka kantava rakenne korostettiin oranssilla värillä.
Sisätilojen jäsentely yhdistää perinteiset luokkahuoneet uusiin oppimisympäristöihin. Kaikille oppilasryhmille on oma kiinteä tilansa, joista osa avautuu aulaan sisäikkunoiden kautta. Lisäksi osassa luokista on avattavat siirtoseinät, jolloin kahdesta luokasta voidaan muodostaa yksi suurempi opetustila. Avaruutta lisäävät tilojen suuret ikkunat ja lasiseinät. Korkea keskusaula kokoaa tilat ympärilleen, ja sen läheisyyteen muodostuu eri luonteisia ryhmä- tai itsenäiseen työskentelyyn soveltuvia sopukoita. Uudisrakennuksen puolelle sijoittuvat esi- ja perusopetuksen lisäksi liikuntasali, käsityö, kotitalous ja hallinnon tilat.
Julkisivumateriaaliksi valittiin rouhea ruukintiili, joka hienovaraisesti yhdistyy Haminan ympäröivään kasarmiarkkitehtuuriin. Tiilen sävy sovitettiin Alakaupungin alueen vaaleahkoon materiaalimaailmaan, ja julkisivujen aukotus pidettiin yksinkertaisena ja hillittynä. Rakennuksen ilmettä ja muotoa keventävät suuret lasiseinät, jotka avaavat koulun korkean aulatilan sisäpihalle.
Sisätiloissa korostuvat runsas luonnonvalo ja väreillä leikittely. Kolmen kerroksen korkuiseen aulaan avautuvien parvikäytävien varrella on ryhmätyöhön soveltuvia syvennyksiä, joita on korostettu kirkkailla väreillä. Valkoiseen yleisilmeeseen on yhdistetty värikkäitä kalusteita sekä puuta, joka toistuu niin ovien kuin kiintokalusteiden materiaalina.